Metsästysretki

Toivakka on pieni kunta  Keski-Suomessa Päijänteen itäpuolella. Majoituimme perjantai-iltana Toivakan Metsä- ja kalamiesten majalle Paskolammen rannalle. Yöpymiseen oli käytettävissä lattiapaikkoja majan tuvassa, telttapaikkoja pihassa ja muutama paikka pihan kodassa. Valitsin majoituspaikaksi kodan, vaikka olin varautunut myös telttayöpymiseen. Kodassa eläminen viiden päivän reissulla parin muun erätoverin kanssa sujui kohtalaisen mukavasti. Tyypilliseen tapaan kota hengitti välillä hieman huonosti ja savu jäi pyörimään sisälle. Aamulla lämpötila oli jo kohtalaisen alhainen, alimmillaan nollan tuntumassa,  mutta minua se ei pahemmin haitannut. Ilmeisesti tässä alkaa hiljalleen sopeutumaan jo ulkoilmaelämään. Ruoanlaitto onnistui hyvin kodan tulilla ja tällä kertaa sapuskoissa olikin mukavasti energiaa ja vaihtelua. Voimakas savunhaju tosin tarttui vaatteisiin ja varusteisiin ja siitä kyllä jopa hieman huomauteltiin paikallisessa valintamyymälässä ja muutenkin.

    Lauantai ja sunnuntai kului hirvestyksen parissa. Toiminta alkoi aamulla kello 7 kirkolta.  Toivakan metsämiehet saalistavat hirviä koiran avulla ajamalla. Pääsin heti aluksi koiramiehen mukaan. Sateliittipaikantimella varustettu koira yrittää pysäyttää hirven haukkumalla, jolloin metsästäjä pyrkii paikalle saalistamaan hirven. Koira saattaa ajaa myös hirven passimiesten ulottuville. Heti aamupäivällä kohtasimme kaksi hirveä ampumaetäisyydellä, ihmettelin hieman miksei metsämies ampunut. Saalis olisi kuitenkin jäänyt niin syvälle metsään, että sen raahaaminen ajotielle olisi ollut kohtuuton urakka.  Ainakaan jahdin ensimmäisenä päivänä ei tuollaiseen urakkaan haluta ryhtyä.  Lauantaina näimme runsaasti hirviä, mutta jollakin tavalla ne aina onnistuivat välttämään metsästäjien luodit.

    Sunnuntai kului kokonaisuudessaan passimiehen matkassa. Tässä tuli oikeastaan varusmiesajat mieleen, nopeita paikan vaihtoja, reipasta ajelua metsäteillä ja sitten pari tuntia odottelua.  Näin passikaverini kanssa sunnuntaina yhden vasan, joka huomasi ensin meidät ja kääntyi pakosalle ja selvisi sillä kertaa hengissä. Poispäin juoksevaa hirveä ei  saa ampua. Olin ihan tyytyväinen, että vasa pääsi karkuun. Sunnuntaikin alkoi osaltamme jo näyttämään vesiperältä, mutta iltapäivän lopuksi yksi arviolta kolmevuotias uros päätyi saaliiksi. Hirvi suolistettiin metsässä ja raahattiin tielle. Hirven vetäminen metsässä käy kohtalaisen reippaasta liikunnasta ja melkoinen loukkaantumisvaarakin hommassa on ainakin aloittelijoilla. Lopuksi hirvi nyljettiin vielä lahtitalolla. Itsekin pääsin kokeilemaan nylkemistä, kyllä se jotenkin sujui.

    Hirven käsittely jatkui tiistaina ruhon paloittelulla, johon myös meillä opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua. Jätin tuon homman tällä kertaa pelkästään katselun varaan. Lopuksi hirven jämäpaloista keitettiin lihasoppa, jota tarjoiltiin tiistai-iltana  isännille ja toki nautimme sitä itsekin. Kyllähän se viisi tuntia keitetty soppa hyvää oli, kuten myös alkuruokana tarjotut suppilovahveroista ja hirven kielestä valmisetut leipäset ja jälkiruokana tarjottu omenapaistos.

   Myös jätkänkynttilät ja erityisesti yhteisen tuotekehittelyn tuloksena syntynyt täysin uudenlainen erätuli, horinsontaaliraappana (pat. pending),  paloivat pihasssa pienen buustauksen jälkeen komeasti.

   Tiistaiaamulle suunniteltu jänisjahti oli sateen vuoksi peruutettu, sen sijaan pääsimme kokeilemaan taljajousella ampumista tauluun. Yllättävän hyvin tuolla jousella osui 15 metrin matkalta.

  Maanantaina oli ohjelmassa mäyrän metsästystä. Mäyrä luokitellaan jonkinlaiseksi haittaeläimeksi ja sillä myös perustellaan sen metsästystä. Mäyrät asuvat hiekkaisiin mäkiin kaivamissaan luolastoissa. Metsästyksessä käytetään apuna pienikokoisia koiria esim. kettu-, border- tai saksanmetsästysterrierejä. Koirat ahdistavat mäyrät ulos luolistaan tai sitten umpikujaan luolan perälle. Luolan suulla sitten odottaa haulikkomies tai sitten umpikujaan jäänyt mäyrä paikallistetaan kaikuluotaimella, sitten kaivetaan mäyrä esille ja ammutaan se pistoolilla tai revolverilla. Kyseessä taitaa olla enemmänkin koira- ja aseharrastus kuin varsinainen metsästys. Pieniltä terriereiltä vaaditaan kestävyyttä ja kovaa luonnetta, jotta ne uskaltavat pistää kampoihin itseään suuremmille pahaluonteisille mäyrille. Välillä koirat tulevatkin ulos pahasti raadeltuina, tällä kertaa kuitenkin naarmut jäivät kohtalaisen vähäisiksi. Illan pimetessä otsalamppujen valossa  ja saalistusvietin noustessa homma kävi  entistäkin hektisemmäksi. Päivän saaliina oli neljä kuollutta mäyrää ja muutama lopen uupunut koira. Itse seurasin tuota hommaa hieman sekavin mielin, lähinnä säälitti nuo koirat ja mietitytti kuinka monenlaista harrastustoimintaa maailmasta löytyykään. Tuskin tulee toistamiseen mäyrämetsälle lähdettyä. Ylläolevassa kuvassa mäyrän pyyntiä perinteiselle menetelmällä.

   Keskiviikkona aamupäivällä kävimme vielä metsämiehen ja ajokoiran seurana jänismetsällä. Tällä kertaa tuloksena oli mukava kävely ja kahvittelu lokakuisessa metsässä. Jäniksiä emme nähneet, koira taisi yhtä hieman jahdata.

   Kaiken kaikkiaan retken anti oli hyvä. Viiden päivän aikana sain hyvän käsityksen itselleni aikaisemmin hyvinkin vieraasta harrastuksesta. Todennäköisesti tulen ainakin yrittämään koulukseemme kuuluvan metsästäjäkortin hankintaa. Jonkilaista linnustusta jousella tai tuliaseella saattaisin jopa harkita, hirviporukkaan tuskin tulee enään tällä iällä pyrittyä. Hirven nappaan mieluummin kameralla kuin kiväärillä. Ymmärän toki riistanhoidolliset toimenpiteet enkä varsinaisesti vastusta hirvienkään metsästystä.

Kalastusviikko

    Lähiopiskelussa oli taas viikon tauko, jonka käytin sekalaisiin aktiviteetteihin. Kävin mm. harjoittelemassa suunnistusta Hornion metsissä. Rastit kyllä löytyivät, mutta edelleen hieman nihkeästi. Lähtiessäni en ollut täysin varma olivatko rastit jo kerätty pois. Oletin olevani ensimmäisellä rastilla, mutta rastia sieltä ei kuitenkaan löytynyt. Tein sellaisen oletuksen, että rastit on jo kerätty pois maastosta. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaa toisen rastin oletetulle paikalle ja siellä yllättäen oilikin rasti paikallaan. Oli siis pakko lähteä uudestaan etsimään sitä ensimmäsistä rastia ja kyllä se sieltä löytyikin. Loput rastit löytyivätkin kohtalaisen helposti, mutta melkoinen epävarmuus tästä jäi mieltä kalvamaan. Kävin seuraavana päivänä hakemassa Lempäälän kiintorastiverkoston kartan. Seuraavalla tauolla käyn etsimässä ne.

   Kävin myös Jyväskylässä keskustelemassa tyttäreni uuden valmentajan Juha Isolehdon kanssa käytännön järjestelyistä. Vilma pääsee nyt todella hyvään valmennukseen, itsekin aikoinaan 230 hypännyt Juha tietää korkeushypystä kaiken olennaisen. Mm. korkeimmalta koskaan hypännyt suomalainen, Osku Torro, kuuluu Juhan valmennettaviin, lisäksi viime kesän naisten suomalaiset tilastokärjet Elina Smolander ja Laura Rautanen harjoittelevat nyt Juhan tiimissä. Vilmalla on nyt mainio tilaisuus katsoa omat kykynsä urheilijana. Toivottavasti paikat kestävät. Itse alan ohjaamaan 15-vuotiasta lempääläistä korkeushyppääjäpoikaa Matiasta, kävin tapaamassa Matiaksen vanhempia ja vedimme viikon aikana yhdessä parit treenit läpi. Matias pelaa edelleen myös jalkapalloa, joten aikatauluissa on sovittelemista.  Matiaksella on lahjakkuutta ja lajitaitoa, ominaisuuksissa on paljon kehittämistä, mutta siihenhän puree harjoittelu. Matiaksella tuntuu olevan halua kehittyä korkeushyppäjänä ja tavoittetkin ovat jo kohtalaisen korkealla. Harmi vain, että opiskelujen vuoksi en pysty osallistumaan harjoituksiin niin usein kuin olisi tarpeen ja tahtoisin.

    Kalastusviikon ensimmäiset päivät painottuivat kalalajien ja lainsäädännön opiskeluun.Opettajastamme, Kimmo Rintalasta, huokui intohimo kalastusta kohtaan. Keskiviikkona oli lajitunnistuskoe, jossa minulla oli taas hieman hankaluuksia. Toutain ja lahna menivät sekaisin, nieriästä tuli kirjolohi enkä huomannut kymmenpiikin piikkejä.  Lounaan jälkeen olin jollakin tavalla unessa, muuten tällainen sekoilu ei ole selitettävissä. Harjoituskokeessa olin tunnistanut oikein kaikki 21 lajia. Onneksi saatan vielä läpäistä kokeen tekemällä hieman ylimääräisiä harjoituksia. Lisäksi otimme keskiviikkona hieman tuntumaa solmuihin ja perhokalastukseen. Voi olla, että autotalliini ilmestyy perhosteluvehkeet ensi keväänä, jää nähtäväksi.

   Torstai ja perjantai vietettiin Vammalan urheilukalastajien seurassa Rautavedellä kalastamassa. Torstaina jigiteltiin ja perjantaina vetouisteltiin. Olimme liikkellä kuudella uisteluveneellä. Ahti ei ollut mitenkään erityisen suosiollinen, saalis jäi kokonaisuudessaan kohtalaisen vaatimattomaksi. Pienehköjä haukia ja kohtalaisen kokoisia ahvenia, muutama alimittainen kuha, siinä parin päivän saalis. Sain kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni kalan jigillä, tosin en ole jigitellyt kovinkaan paljon. Vetouistelu noin kymmenellä vavalla tuntui kohtalaisen monimutkaiselta, mutta  hienenosti homma pysyi kasassa ammattimiehiltä. Joka tapauksessa reipas kalastusretki oli nautinto kolmen päivän luokassa istumisen jälkeen. Lopuksi harjoiteltiin kalojen perkaamista, nylkemistä ja fileointia.Itseltäni on kalastus jäänyt aika vähiin sitten poikavuosien, uskon kuitenkin, että tulevina vuosina tulen kalastamaan paljon enemmän.

   Kalastusretken jälkeen pakkasimme itsemme ja tavaramme kahteen tila-autoon ja lähdimme viiden päivän metsästysretkelle kohti Toivakkaa.
  

Muinaiset erätaidot

  Muutama päivä kului mukavasti vaelluksesta palautuessa, mutta seuraavana maanantaina oli edessä mielenkiintoinen kurssi : muinaiset erätaidot. Kurssilla kouluttajana toimi eräretkeilyn ja survival toiminnan grand old man : Turkka Aaltonen. Turkka on julkaissut mm. useita eräretkeilyyn ja  luonnon muoniin liittyviä oppaita, joten odotukset olivat korkealla.
       Viikko vastasikin hyvin odotuksia. Kurssi koostui kokonaisuudessaan käytännön tekemisistä. Omalta osaltani käsityöt ovat jääneet kohtalaisen vähiin, joten jonkin verran epämukavuusalueella tässä liikuttiin. En ole nuorena ollut mukana partiossa, siksi ihan perusasiatkin ovat minulle uusia. Tässä on kattava muttei täydellinen lista asioista joita viikon aikana teimme: houkutuslintu oksista, vaappu puusta vuolemalla, maakangaspuut, metsäsauna, kanadalaiset hätälumikengät ja sauvat, tuohitervaa, "donitsi" vesistöjen ylitykseen, pystypilkki tinasta valamalla, lusikkauistin, vipukeihäs, lusikka puusta, pyyansa, punottu köysi, hätärinkka, mustekynät sulista ja järviruo'osta. Viikon lopuksi kävimme kilpailun vipukeihään tarkkuus- ja pituusheitossa. Yllättäen porukan vanhin voitti tuon pituusheiton. Perjantaina kävimme myös tutustumassa paikalliseen antiikkimyymälään.
   Omalta osaltani tuo viikko kului mukavasti, vaikka oudokseltaan jatkuva touhuaminen oli jopa fyysisesti väsyttävää. Turkka piti kuitenkin persoonallisuudellaan, jutuillaan ja vahvalla osaamisellaan homman hyvin kasassa. Tärkein juttu itselleni oli kuitenkin huomata se, että kaikenlaista voi saada aikaiseksi omilla käsillä aika yksinkertaisistakin aineista. Kynnys kaikenlaiseen tekemiseen omalta osaltani laski viikon aikana. Välillä huomasin olevani lähes flow-tilassa ja aika kului kuin lentäen.

  Ensi viikolla sitten palaudutaan tästä hektisestä touhuamisesta. Tarkoituksenani on harjoitella mm. suunnistusta ja eräruoanlaittoa. Sitten onkin ohjelmassa kalastusviikko joka sitten jatkuu viikonlopun hirvijahdilla Toivakassa joka sitten heti maanantaina vaihtuu pienriistan metsästykseen.

Muotkan tunnelmia

 Osaltani Muotkan retki käynnistyi maanantaina 10.9. klo 6.45 Tampereen linja-autoasemalta. Tapani mukaan aamutoimissa tuli hieman kiire ja sain vetää kilometrin mittaisen pikamarssin pysäköintipaikalta Hatanpäältä linja-autoasemalle rinkka selässä ihan tosissani. No, sitten saimmekin istuskella bussissa ja ABC-asemilla seuraavat n. 15 tuntia. Jälleen kerran pääsi toteamaan, että Suomi on pitkä maa. Rovaniemeltä ajeltiin vielä melkein 5 tuntia yöpymispaikalle leirintäalueelle Inariin.
   Tiistaina aamupäivällä vierailimme saamelaiskeskus Siidassa tutustumassa Lapin luontoon ja saamelaiskultturiin ja -historiaan. Tämän jälkeen kävimme nauttimassa "viimeisen ehtoollisen" hotelli Inarin ravintolassa. Sitten vielä viimeiset täydennykset rinkkaan K-kauppa Kuukkelista ja bussilla Kaamasmukkaan, josta lähdimme vaeltamaan kohti ensimmäistä leiriä. Mielenkiinnon vuoksi otimme vielä lähtöpainot vaeltajista ilman rinkkaa ja rinkka selässä. Omalta osaltani lukemat olivat 94kg ja 118kg, eli rinkassa oli painoa 24kg. Edessä oli siis 7 yön ja linnuntietä noin 80 kilometrin vaellus Lapin erämaassa.

   Viikon aikana saimme hyvän näkemyksen siitä miten olosuhteet syksyisessä Lapissa vaihtelevat. Lämpötilat vaihtelivat +15 ja -3 välillä. Sadetta saatiin välillä enemmän ja välillä vähemmän.Välissä oli kuitenki myös aurinkoisia ja tuulisia päiviä, jolloin teltat ja makuupussit sai kuivattua.

 Matkan alkupäivinä Lapin ruska hehkui kauneimmillaan, loppuviikon tuuliset päivät karistivat lehtipuut jo lähes paljaiksi. Sateisina ja sumuisina päivinä mielialat eivät kovin korkealle nousseet. Onneksi viikkoon sisältyi myös aurinkoisia päiviä, jotka tarjosivat huikeita maisemia ja Lappia parhaimmillaan. Säätilan muutokset tapahtuivat ällistyttävän nopeasti, samoin maasto ja maisemat muuttuivat muutaman sadan metrin matkalla. Parhaat maisemat löytyivät iltaisin leiripaikan ympäristössä lahituntureille kiipeillessä. Yhtenä myös revontulet tarjosivat komean näytöksen.

 Reitin varrella oli myös useita paikkoja, joihin tekisi mieli palata uudestaan. Mm. Tuanganuaivi-tunturin huipulla olevaan järveen olisi mahtava pulahtaa uimaan lämpimänä kesäpäivänä. Läheisten lampien rannoilla oli mahtavia leiripaikkoja, jossa kuluisi muutama päivä mukavasti kalastellen.
   


  Viikon mittainen vaellus päättyi Muotkanruoktun lomakylään, jossa pääsimme saunaan ja nautimme hyvin ansaitun lounaan katetussa pöydässä. Muotkan maastossa ei tullut vastaan oikeastaan mitään ihmisen tekemiä rakennelmia, pois lukien poroaita, joten siinä mielessä oli luksusta istua syömään pöydän ääreen. Olut olisi maistunut hyvin tässä vaiheessa, mutta Eräkarkun opiskelijoilta sellainen rentustelu on ankarasti kiellettyä.



  Mitä tästä sitten jäi käteen? Opiskelun näkökulmasta retki toimi mielestäni hyvin. Itse en ole aikaisemmin ollut vaeltamassa Lapissa. Liikuimme päivät kahdessa ryhmässä, jokaiselle päivälle oli nimetty oppaat, jotka vastasivat reitin valinnasta, ryhmän opastamisesta ja suunnistamisesta. Aamurutiineihin kuului myös oppaiden vetämä aamujumppa. Itselleni ainakin syntyi sellainen käsitys, että pystyn opastamaan ryhmää Lapin erämaassa. Suunnistaminen kartan ja tuntureiden perusteella onnistuu kohtalaisen helposti. Reittien valintoja voi huomattavasti miettiä vallitsevien olosuhteiden ja ryhmän koostumuksen perusteella. Hyvällä säällä kannattaa liikkua korkealla ja nauttia maisemista, sateessa voi olla järkevää edetä seuraavaan leiriin kohtalaisen nopeasti.
   Omat varusteeni toimivat kohtalaisen hyvin. Oikeastaan jäin kaipaamaan vain villasukkia. Haltin Ultra 25 makuupussi oli sopiva näihin oloihin, pikkupakkasessakin nukkuminen sujui mukavasti. Haltin vaelluskupoli telttakin toimi kohtalaisesti. Vesi pysyi ulkopuolella, absidin puutteessa sateisina päivinä keittelin ruoat teltassa. Kengät kastuivat jossakin vaiheessa, en ole varma tuliko kosteus kengän läpi vai hörppäsivätkö ne varresta. Tuli kuitenkin mieleen, että jonkinlainen kumisaapas voisi näin kosteissa oloissa olla parempi vaihtoehto. Tosin kivikoissa saappailla voi olla hankala kulkea, nytkin nilkat ja jalkapohjat olivat kovilla. Muuten varusteeni pitivät hyvin vettä.
   Ruoanvalmistus onnistui hyvin halvalla kaasukeittimellä. Talviretkille täytyy kuitenkin harkita parempaa keitintä. Myöskin eväitä täytyy miettiä seuraavaa retkeä varten. Suurempaa nälkää en joutunut matkalla kokemaan, mutta pasta-ateriat alkoivat viikon aikana tympiä. Jostakin syystä olin kuvitellut syöväni viikon aikana kolme meksikonpataa, tuota kolmatta ateriaa en saanut enää alas mitenkään. Onneksi matkatovereilla oli ylimääräisiä aterioita.
     Rinkka toimi hyvin ja tuo 24 kiloa kulki mukana kohtalaisen helposti. Loppuviikosta rinkka ei enää jurikaan kulkemista hidastanut ja muutenkin fysiikka toimi hyvin. Voi olla, että meidän aamujumpilla oli hyvä vaikutus. Selkäkään ei vaivannut oikeastaan yhtään, vaikka sitä eniten pelkäsin ennen matkaa. Hyvä ratkaisu oli myös ottaa kävelysauvat mukaan, ne tasapainottivat kulkua erityisesti ylämäissä ja antoivat tukea purojen ja jokien ylityksissä.
   Suurimmat epämukavuudet liittyivät nukkumiseen ja hygieniaan. Yöuneni olivat monesti katkonaisia, sateen ropina teltan kattoon piti useina öinä hereillä. Viileissä tunturipuroissa ja lammikoissa peseytyminen vaatii jonkin verran luonnetta, pari kertaa viikon aikana sekin piti kuitenkin tehdä.
   Asiakasnäkökulmasta pitäisin tällaista retkeä ehkä kuitenkin hieman liian askeettisena. Mielestäni iltaisin pitäisi olla tarjolla jotakin ohjelmaa, esim. yhteisruokailua, yhteislaulua,  saunomista ym. Lisäksi matkaan voisi liittää jonkin teeman esim. valokuvaus, kalastus tms. Muotkan maastosta ei kuitenkaan löydy fasiliteetteja saunomiseen tai yhteisruokailun järjestämiseen. Jopa nuotiopuiden hankinta ja nuotion sytyttäminen on sateisina päivinä haastavaa.

  Kaikenkaikkiaan matkasta jäi kuitenkin miellyttävä muisto, hyväntuulisessa ja hauskassa seurassa viikko sujui mukavissa merkeissä. Perille saavuttaessa miehestä oli kadonnut 3 kiloa ja rinkasta 4 kiloa, joten voin hyvällä mielellä palautella painoa entiselleen.
  Tampereelle bussimme saapui keskiviikkoaamuna klo 5.30. En osaa nukkua liikennevälineissä, joten muutama päivä varmaankin kuluu lepäillessä.