Yhteenveto

  Oli hyvä, että päätin jääda opintovapaalle.  Hienoa, että suomalainen yhteiskunta antaa tällaisen mahdollisuuden. Itselläni oli takana melkein 30 vuoden yhtäjaksoinen työura. Vuosien varrella näkökulma oli kaventunut ja välillä työelämä on tuntunut  lähes vankilalta ja oma elämäntapa ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Ymmärsin, että elämän voi viettää muullakin tavalla. Jäädessäni vapaalle huolestutti voinko vielä palata entiseen. Ajattelin, että vuoden aikana asiat muuttuvat niin paljon ettei paluu enää onnistu. Paluu oli kuitenkin yllättävän helppo.  On lohdullista ymmärtää, että elämässä on aina vaihtoehtoja. Rohkaisen muitakin käyttämään tämän mahdollisuuden.

    Parasta kuluneessa vuodessa olivat kuitenkin ihmiset. Sain tutustua aivan ainutlaatuiseen ja unohtumattomaan porukkaan, kiitokset kaikille. Meitä yhdisti ainakin kiinnostus luontoon ja ulkoilmaelämään.  Onnea ja menestystä kaikille, toivottavasti tavataan vielä.

   Opinnot jäivät vielä kesken. Toivottavasti tulee vielä tilaisuus tehdä kesken jääneet asiat valmiiksi. No, itsestänihän se vaan on kiinni. Ja toinen vuosi opintovapaata jäi vielä käyttämättä.

  

Takaisin työelämään

Opintovapaan viimeinen viikonloppu kului Kalevan Kisoissa Vaasassa. Tyttärellä oli tällä kertaa jäänyt kisarajan saavuttaminen aikalailla viime hetkille ja siksi Vaasan hotelleista ei löytynyt enää tilaa. Siksi päätimme yöpyä tällä kertaa teltassa Vaasan leirintäalueella. Kalevan Kisojen tulostaso ei häikäissyt, mutta onneksi taivaalta paistoi aurinko koko viikonlopun ja leirintäaluellakin illanvietto hiljeni jo hyvissä ajoin. Illalla osuimme olympiakomitean puheenjohtajan kanssa samaan paikkaan ruokailemaan.

    Viimeiset lomapäivät kuluivat uuden harrastukseni, maantiepyöräilyn, parissa. En ole pitänyt kirjaa, mutta arvelen kesän aikana pyöräilleeni noin 2500 km. Tiedän, että tosi harrastajille tuo ei ole mikään määrä, mutta itse olen parhaassa kunnossa ainakin  20 vuoteen, vaikka kroppa välillä meinaakin pistää vastaan.


    Kuten aikaisemmin jo kerroin kuluneen vuoden aikana työpaikkani oli  muuttanut uuteen paikkaan, yrityksen nimi (ja omistaja) oli muuttunut ja esimieskin oli vaihtunut. Vuoden aikana olin saanut myös yli 40 000 uutta kolleegaa maailman eri puolilta. Keskiviikkoaamuna lähtiessäni kohti työpaikkaa jännitti hieman löydänkö oikeaan paikkaan ja päästääkö vartija minut työpaikalle. Varmuuden vuoksi otin vanhan henkilökorttini mukaan.
  
    Löysin kuitenkin oikean toimistokolossin aulaan ja vartija uskoi, että olen oikeasti tulossa työskentelemään. Varmuuden vuoksi olin myös ajanut parran ja pukeutunut oikein kauluspaitaan.  Aulasta soitin kollegalleni Jarnolle, joka lupasi tulla hakemaan minut kerroksiin. Onneksi Jarno oli paikalla. Jarnon kanssa vaihdettiin kuulumiset ja juotiin kahvit. Liitin läppärini firman verkkon ja pienten hankaluuksien jälkeen sain menneen vuoden sähköpostit ladattua koneelle. No siitä se sitten taas lähti. Ensimmäinen verkkopalaveri oli jo buukatuu kuluvalle aamulle, onneksi myöhästyin siitä.

   Uusissa toimitiloissa oli siirrytty ns. smart-office konseptiin.Ko. hölynpöly tarkoittaa sitä, että kenelläkään ei ole enää kiinteitä työpaikkoja vaan aamulla jokainen istuu sattumanvaraiselle vapaalle paikalle. Kotiinlähtiessään jokainen siis siivoaa kaikki henkilökohtaiset tavarat pois, jotta aamulla paikka on taas kaikkien käytettävissä. Kokemus on käytännössä samanlainen kuin kävisi työskentelemässä kirjastossa tai rautatieaseman odotushuoneessa. Amerikassa on päätetty, että tällainen työskentelytapa on hyvä ja siksi se on otetu käyttöön myös täällä meillä. Suurin osa kollegoista onkin siirtynyt ns. etätöihin ja itsekin koen sen varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Harmi vain, että kaikenlainen kommunikointi ja ajatusten vaihto työtovereiden välillä jää nyt lähes kokonaan puuttumaan. Sosiaaliset kontaktit pitää hakea kokonaan työelämän ulkopuolelta. Tarkoituksena on varmaankin saada työntekijä tuntemaan olonsa työpaikalla mahdollisimman persoonattomaksi ja ymmärtämään, että hänet voidaan koska tahansa korvata jollakin toisella tässä kokonaisuudessa. Mitenkähän uudet työntekijät sopeutuvat tuollaiseen työyhteisöön?

     Uusi työpisteeni sijaitse  globalisaation seurauksena  tyhjentyneessä Nokia Oyj:n toimipaikassa. Veikkaan, että kymmenen vuoden kuluttua tuossa toimistossa työskentelee pääasiassa intialaisia, vietnamilaisia ja kiinalaisia. Suomalaiset ovat siirtyneet luovemmille ja vapaammille aloille.  Kun miettii, kuinka paljon työelämä on muuttunut kuluneen reilun 30 vuoden aikana, tuo olisi aika pieni muutos. Saa nähdä osuuko veikkaukseni oikeaan. 

    Palautuakseni ensimmäisten työpäivien aiheuttamasta stressistä pyöräilin vaimoni ja muiden sanan taitureiden kanssa Sorvan kylään sananmuunnosfestivaaleille kylän syntistä pappia herjaamaan.

Viimeisiä viedään

  Toukokuun loppu kului harvinaisen lämpimien kevätsäiden merkeissä. Tauko lähiopiskeluissa jatkui kesäkuun alkuun asti. Päivät kuluivat lähinnä pyöräilyn, kalastuksen, melonnan, kasvien keräilyn Tunnisteet (valokuvaamalla) merkeissä. Pyörälenkeillä tuli toki välillä pysähdyttyä terasseillekin.  Myös valmennushommat ottivat oman aikansa.

  Kesäkuussa opiskelut jatkuivat Turkka Aaltosen vetämällä "Luu, sarvi ja taula"-kurssilla. Kyseessä oli erilaisten tarve-esineiden askartelua luusta ja sarvesta. Taula on taulakäävästä valmistettava materiaali, jota käytettiin muinoin tulen teossa apuna. Karkulla ja piikivellä isketty kipinä otetiin talteen taulaan ja siitä sitten tehtiin tulet tuohen ja kuivatun katajan kaarnan avulla. Ihan mukavaa hommaa, mutta käsityöt eivät oikein ole meikäläisen juttu.
    Melontarekti Puulavedelle jäi minulta tällä kertaa väliin, koska samalle viikonlopulle osui nuorisovalmentajatutkinnon viimeinen jakso Varalan urheiluopistolla. Tällä kertaa priorisoin tuin valmentajatutkinnon loppuunsuorittamisen tärkeämmäksi.

   Kesäkuun alkupuolella teimme myös opintoretken pyöräillen Ahvenanmaalle. Retki alkoi Kustavin Vuosnaisista, jossa purimme SA-INT malliset pyörämme peräkärrystä ja jatkoimme matkaa saaristolautalla kohti Brändön saarta. Ensimmäisellä 23 kilometrin mittaisella etapilla vuoden verran varastoituna olleet yli 50-vuotiaat pyörät aiheuttivat hieman ongelmia, mutta seuraavina päivinä matka sujui jo mukavasti ilman teknisiä ongelmia. Itsekin jouduin sotkemaan parikymmentä kilometriä huoltoautosta otetulla Jopolla.

  Viiden päivän pyöräretkellä poljimme n. 200 kilometriä ja yövyimme teltoissa Kumlimgen, Sandön, Eckerön, Maarianhaminan ja Kökarin leirintäaluiella. Säät suosivat ja kyseessä oli täydellinen huviretki. Matkan varrelle osui mm. Putte's Camping,  Bomarsundin linnoituksen rauniot, Kastelholman linna, Strömsö-kokki Mikaelin ravintola Smakby, Elvis-hotelli ja Swing-tanssit Maarianhaminan uimarannalla olevassa paviljongissa. Retki oli niin hauska, että palasin samoille paikoille pyöräilemään vaimoni ja poikani kanssa jo Juhannuksen jälkeisellä viikolla.














Heinäkuu käynnistyi Turkka Aaltosen vetämällä "Luonnonmuonat"-kurssilla. tarkoituksen oli valmistautua viiden päivän selviytymisretkeen maastossa vähäisin varustein kesäolosuhteissa.

  Kurssin ohjelmaan kuului mm. puuron valmistusta jäkälästä, pettukeivän valmistusta, muurahaisen munien valmistamista ruoaksi, kalastusta perinteisin menetelmin, erilaisten kasvien ja yrttien käyttämistä ravinnoksi ym. ym.

  Olin päätänyt jättää ko. selviytymisretken tällä kertaa väliin, koska alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kilpailut pidettin Tampereella samaan aikaan. Selviytymisretkelle pääsen halutessani mukaan ensi kesänäkin.

 Heinäkuun loppu kului melontaohjaajatutkinnon, kasvien opiskelun ja metsästäjakorttikoulutuksen merkeissä. Pääsimme myös kokeilemaan savikiekkojen ampimista haulikolla ja hirvikiväärillä tauluihin osumista. Edellisestä ruutiasella ampumisesta olikin kulunut jo yli 30 vuotta.

Lisää joutsenia

Lintuviikon jälkeen on tullut katseltua ja kuunneltua pihapiirin siivekkäitä hieman tarkemmin. Ensimmäisen kerran 16 vuoteen näin Paununlahdessa laulujoutsenia. On niitä siinä varmasti ollut ennenkin, mutta vasta nyt huomasin katsoa.

Loppu häämöttää

 Pari kuukautta on ehtinyt kulua edellisestä päivityksestä.  Maaliskuussa nautiskelin poikeuksellisen hienoista kevätsäistä täällä kotimaisemisssa hiihdellen, lasketellen ja luistellen. Myös lumikenkäilyäkin tuli harrastettua.

   Maaliskuun lähiopiskelut jatkuivat puukon ja karkun taonnan, nisäkkäiden, selkärangattomien ja matelijoiden opiskelun sekä vuokraveneen kuljettajatutkinnon merkeissä. Näistä edellä mainituista selkärangattomat olivat selvästi vahvinta osaamisaluettani. Loppukokeessa onnistuin tunnistamaan kaikki selkärangattomat virheettömästi, nisäkkäiden ja mateiloidenkin tunnistus meni rimaa hipoen läpi. Puukostakin tuli ihan oikean puukon näköinen ja se toimiikin,  sillä voi jopa vuolla puuta. Tosin en ole varma olisiko puukko koskaan valmistunut ilman kurssin vetäjän apua. Kriittisillä hetkillä kun tuntui, ettei puukon terä ala muotoutumaan, vaikka kuinka paukutin pajavasaralla.  No, nyt oma puukko on kuitenkin kotona takan reunalla. Tulevaisuuttani en kuitenkaan voi laskea puukkobisneksen varaan. Puukkoja pitäisi syntyä viikossa paljon enemmän kuin yksi, jos tuosta yrittäisi elantoa hankkia.

   Vuokravenekuljettajakurssi tuntui etukäteen kohtalaisen pitkäpiimäiseltä. Viikko karttatehtävien laskemista ja alan lainsäädännön opiskelua luokassa ei oikein houkutellut. Yllättäen kuitenkin aika kului nopeasti tehtävien parissa ja viikon lopuksi suoritettu loppukoekin meni hyvin. Parin viikon kuluttua Trafilta tulikin sitten kotiin vuokraveneenkuljettajalupa. Ei muuta kuin ensi kesäksi vene hankintaan ja asiakkaita kuljettamaan. Ilmeisesti tuo lupa ei kuitenkaan aivan riitä vesibussin kuljettajan hommiin?

   Tämän jälkeen alkoikin sitten lähiopiskeluissa työharjoittelua varten suunniteltu tauko, joka jatkuu toukokuun loppuun saakka. Itse en ole ollut kovin aktiivinen työharjoittelupaikan etsinnässä. Tarkoituksena on tämän tauon aikana syventää monipuolisesti käytännön erätaitoja, retkeillä kotimaassa ja piipahtaa hieman ulkomaillakin (Mallorca kutsui taas mister Mallorcaa ja poikaa) . Aion myös tutustua käytännössä Pirkanmaan erilaisiin luontokohteisiin, pyöräilyreitteihin, lintutorneihin, vaellusreitteihin, vierailla myös kansallispuistoissa ym. Lisäksi aikomuksena on kehittää melontataitoja, jotta saisin heinäkuussa suoritettua melontaohjaajatutkinnon. Hommasin myös maantiepyörän ja suunnitelmissa on heittää välillä hieman pidempääkin lenkkiä lähiseudulla.

 
      Yhtenä valinnaisena näyttönä erä- ja luonto-opas tutkintossa on yrittäjänä toimiminen. Teen tämän tauon aikana tuohon näyttöön liittyvät kirjalliset tehtävät:  mm. yrityksen liikeidean ja tuotteiden suunnittelun, liiketoimintasuunnitelman investointi- ja rahoitussuunnitelmineen jne. Ajatuksena on edelleen joskus tulevaisuudessa hankkia ainakin sivutuloja yrittäjänä tällä kyseisellä toimialalla.

     Kevään ja alkukesän aikana tuli myös mahdollisuus viimeinkin suorittaa yleisurheilun nuorisovalmentajatutkinto. Tutkinto koostuu neljästä Varalan urheiluopistolla pidettävästä kolmen päivän jaksosta sekä muutamasta harjoitusdemosta. Aikomuksena on jatkaa mahdollisesti jo ensi syksynä seuraavalle tutkintotasolle ja sen jälkeen ehkä jopa pyrkiä suorittamaan ammattivalmentajatutkinto. Katsotaan nyt riittääkö motivaatio.

   Todellisuus myöskin muistutteli itsestään tässä eräänä päivänä. Esimieheni, tai oikeastaan esihenkilö Sirpa, työnantajani taholta soitteli ja varmisti, että olen palaamassa elokuun alussa takaisin töihin it-alalle. Töitä kuulemma on tarjolla ja aikaisemminkin saisi jo tulla.  Käytännössä kyseessä on lähes kuin uuten työpaikkaan meno. Firman nimi, toimipiste ja esimies ovat talven aikana muutteet, myös tiimit on taas myllytetty uusiksi. Lupasin ilmestyä paikalle elokuun alussa.

  Välissä oli Vappu-viikolla retki Yyteriin seuraamaan lintujen kevät muuttoa ja opiskelemaan lintulajeja ulkonäön ja äänen perusteella. Tukikohtana lintuviikolla oli SPR:n leirikeskus Patuskerin saaressa. Viikon alku koleassa ja tuulisessä kevät säässä veti mielen hieman apeaksi. Varsinkin kun Vappu-aattokin kului lintuja tuulen tuiverruksessa tiiraillen. Välillä tuntui, että Suomen luonto on parhaimillaan lauantai-iltana varttia vaille seisemän televisiosta Elävä Luonto-ohjelmaa katsellessa, autenttisuutta voi tarvittaessa lisätä avaamalla terassin oven ja mukavuutta voi lisätä kaatamalla lasiin jotakin värillistä lämmittävää juomaa. Loppuviikolla säät kuitenkin hieman lämpenivät ja välillä oli jo ihan mukavaakin. Tässä ulkomuistista viikon aikana tekemäni merkittävimmät lintuhavainnot: merikotka, ruskosuohaukka,  kurki, kyhmyjoutsen, harmaahaikara, merimetso, merihanhi, isokoskelo, tukkakoskelo, tukkasotka, punasotka, haahka, nokikana, kuikka, kaakkuri, alli, telkkä, silkkiuikku, sinisorsa, lapasorsa, ristisorsa, uivelo, selkälokki,  harmaalokki, kalalokki, kalatiira, naurulokki, käpytikka, mustarastas, punakylkirastas, laulurastas, lehtokurppa, sepelkyyhky sekä monia erilaisia pikkutirppoja. Sympaattisin näistä oli selkeästi lehtokurppa, joka on perso grillimakkaralle ja naaraspuolisille lajitovereilleen sekä pitää matalaa örinää etsiessään edellä mainittuja.

 

Talven selkä taittuu

 Helmikuu kului niin nopeasti että blogin päivityskin unohtui kokonaan. Konkreettisina tuloksina opiskelusta oli mm. hygieniapassi, ensiapu2-kortti sekä matkailualan turvallisuuspassi. Lisäksi suoritin ensimmäisen erä- ja luonto-opastutkintoon liittyvän näytön. Uudessa tutkinnossa oikeastaan kaikki näytöt annetaan asiakasretkien yhteydessä. Vein sekalaisen joukon perhettä, tuttavia ja vieraita ihmisiä lumikenkäretkelle, pilkkimään ja lopuksi valmistin porukalle ruokaa nuotiolla. Homma sujui kohtalaisesti ja näytönvastaanottajakin oli kohtalaisen tyytyväinen. Tokihan siinä jäi vielä paljon parannettavaakin. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäin Karkun erälinjalla annettu uuden tutkintosuunnitelman mukainen näyttö. Vastaavia näyttötilaisuuksia pitää tehdä vielä ainakin kolme ennen kuin tutkinto on suoritettu. Lisäksi pitää läpäistä lajitunnistuskokeet ym.

 Helmikuussa perehdyttiin myös talviretkeilyyn. Teorian lisäksi teimme kolmen päivän hiihtovaelluksen Seitsemisen kansallispuistoon. Varusteet kulkivat mukana ahkiossa ja yöpyminen tapahtui teltoissa. Sää vaihteli muutaman asteen pikkupakkasesta noin kymmeneen miinusasteeseen. Tarkoituksena oli valmistautua viikon vastaavaan vaellukseen UKK-puistossa Saariselällä. Vaeltaminen ahkion kanssa oli periaatteessa kuntoilumuotona ihan hauskaa, varsinkin kun sää oli leuto. Ahkion vetäminen umpimetsässä pitkässä letkassa alkoi kuitenkin pidemmän päälle tuntumaan kohtalaisen järjettömältä touhulta. Soilla kulkeminen oli vielä jotenkin mielekästä. Illat kuluivat lähinnä lumen sulattelussa juomavedeksi ja ruoan valmistuksessa.  Lisäksi on todettava, että ahkion kanssa liikkuminen on ehkä vaivalloisin tapa matkustaa.

  Talvikalastuskurssi oli jonkinmoinen pettymys. Kolmen päivän kurssi koostui lähinnä pilkkimisestä opiston rannassa. Vielä kun saaliis jäi melkein olemattomaksi, niin ei tuohon oikein voinut tyytyväinen olla. Iskukoukkujen käyttö oli minullekuitenkin uusi asia. Verkkojen laittoa oli jo harjoiteltu Nammakkajärvellä, mutta toki kertaus oli hyvästä. Mateen pilkkiminen illalla jäi minulta tällä kertaa väliin, koska piti käydä iltatreeneissä Pirkkahallissa. No, eipä sieltä mateita saatukaan.

      Välipäivinä harrastelin hiihtoa ja lumikenkäilyä lähimaastoissa,  pilkkimistä sekä retkiluistelua Vesilahdella Pyhäjärvelle auratulla radalla. Lisäksi kävin pitkästä aikaa laskettelemassa Sappeessa. Kerrankin oli mahdollisuus nauttia talviliikunnasta oikein kunnolla. Jo nyt harmittaa, kun talvi kohta väistämättä loppuu ainakin täältä etelästä. En olisi uskonut koskaan sanovani näin. Toivottavasti huhti- toukokuussa pääsen vielä pistäytymään Lapissa.

    Urheiluelämässäkin tapahtui. Valmennettavani Matias osallistui nuorten halli-SM kilpailuihin Tampereella. Hallikausi oli mennyt aika mukavasti ja odotukset olivat koholla. Yllättäen viikkoa ennen SM-kilpailuja Matias teloi polvensa futsal-pelissä  ja viikonlopun kilpailua edeltävänä maanantaina tilanne näytti aika pahalta, juokseminen oli mahdotonta. Heiteltiin kuitenkin hallissa hieman kuntopalloa ja kinkkailtiin terveellä jalalla Ehdotin Matiakselle, että käy uimassa ja vesijuoksemassa tiistaina ja katsotaan olisiko keskiviikkona tilanne yhtään parempi. Keskiviikkona jalka oli jo kohtalaisen hyvässä kunnossa ja pääsimme hieman treenaamaankin. Perjantaina polvi oli jo kivuton ja korkeushyppääminenkin jo onnistui. Oletin kuitenkin, että mitalisaumat olivat jo menneet. Yllättäen kuitenkin sunnuntain kisassa Matias hyppäsi ennätyksensä ja otti SM-hopeaa. Edellä oli vain yksi vuotta vanhempi kaveri. Matiaksella on selvästi sisua ja lahjakkuutta. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää. Kaksi metriä ei ole enää kaukana.

Potkukelkalla Haltille

 Uusi vuosi alkoi tiiviin opiskelun merkeissä. Paanasen Topin yrityskurssilla suunniteltiin uuden luontopalveluyrityksen perustamista sekä mietittiin yritykselle rahoitusta ja  tuotteita. Topi oli jo orientaatioviikolta ja kaamosretkeltä tuttu entinen K-kauppias, joka oli päättänyt vaihtaa alaa ja päätyi myös Karkkuun opiskelemaan eräoppaaksi. Omalla kohdallani yrityksen perustaminen on hyvin potentiaalinen vaihtoehto ja siksi Topin käytännönläheinen kurssi tuntui kovinkin hyödylliseltä. Itselläni on yritystaustaa 90-luvulta, jolloin pyöritimme parin kaverin kanssa melkein kahdeksan vuotta IT-alan firmaa. 90-luvun alun lamasta huolimatta tuo firma menestyi ihan mukavasti, vaikka lopulta päädyimmekin myymään firman liiketoiminnan ja itsemme hollantilaiselle Baan Companylle.
     Harjoitustyönä kehittelimme Miikan,  Tomin ja Sampon kanssa uuden luontopalveluyrityksen:  Pertin eräjormapalvelut Oy:n, jonka kohderyhmänä on menestyvien yritysten johtoryhmät, uusrikkaat venäläiset, rikkaat perijättäret ja lesket sekä ammattiurheilijat, erityisesti Kimi Räikkönen ja Teemu Selänne. Yrityksen toiminta-alueena on koko maailma. Välillä pitää antaa ajatuksen lentää vapaasti. Taisi olla kuitenkin niin, että jokainen halusi pitää oikeat ideat piilossa.

    Motivoituneen tulevan eräoppaan pitää opiskella myös viikonloppuisin. Viikonlopun ohjelmassa oli esiintymistaidon opiskelua. Kurssille piti varustautua sisäliikuntavälineiden ja juomapullon kanssa. Ymmärsin, että juomapullolla ei tällä kertaa tarkoitettu Koskenkorva-pulloa. Vaikka sekin kyllä kävi mielessä.  Olin nimittäin päättänyt lähteä heti kotiin, jos ohjaaja alkaa opettamaan naurujoogaa. Salaa toivoin oikein kunnollista turkkalaista teatterikoulutusta, jossa räkä lentää ja kaikkia,jotka eivät pysty vetämään viittättoista leukaa itketetään ja haukutaan läskiperseiksi. Käytännön toteutus oli jossakin siellä välimaastossa, esiintymisestä en tainnut oppia mitään uutta, mutta monia liikunnallisia seuraleikkejä kyllä turkulaisen Idea-teatterin kaverit olivat kehitelleet. Ihan mukavaa oli kuitenkin.

    Heti maanantaina opiskelut jatkuivat asiakaspalvelun merkeissä. Jälleen kerran todellisuus pääsi yllättämään. Kurssin vetäjä Tapio Naali oli selvästi tarinankertojien ehdotonta aatelia. Vaikka Tapio ei taidakaan olla savosta kotoisin, tuntui silti, että tarinoiden kuulijallekin jäi vielä aika paljon vastuuta. 400 000 luontoon vietyä asiakasta ei voi olla väärässä. Todisteena käy vaikkapa valokuva presidentti Martti Ahtisaarta kättelevästä oikean karhun nahan sisällä olevasta Tapiosta Karhu-oopperan kutsuvierasnäytöksessä.
    Kiinnostavalta tuntui myös Tapion suositus potkukelkan käytöstä erävaelluksilla. Hankijalaksilla varustetulla kelkalla saa rinkan kulkemaan kevyesti vaikkapa Halti-tunturille ja varsinkin sieltä pois. Pilkkijakkarakin on valmiiksi mukana.  Kymmenen kilometriä yhdellä potkaisulla tuntui niin hienolta ajatukselta, että kävin jo Prismassa katselemassa potkukelkkojen hintoja. Taidanpa hankkia kelkan alennusmyynnistä ja lähteä vielä tänä keväänä kellottamaan uuden nopeusennätykseni Haltin rinteille.Tapion lukemiin 105 km/h en varmasti tule pääsemään.
     Asiakaspalvelukurssi kulminoitui rotary-järjestön kautta tulleille ulkomaalaisille vaihto-oppilaille järjestettyyn illanviettoon. Tarkoituksena oli perehdyttää pääasiassa eteläiseltä pallonpuoliskolta tulleet lukiolaiset elämyksellisesti suomalaiseen talveen. Ohjelma onnistui ainakin kohtalaisesti, nuoret vaikuttivat innostuneilta. Mukavalta tuntui kun kuulin erään pojan kehuvan valmistamaamme loimulohta parhaaksi koskaan syömäkseen ruoaksi.  Muutenkin loimulohi maistui kaikille. Joulupukin porojen päätyminen laavulle istuma-alustaksi olisi kuulemma saanut jäädä kertomatta.
    Yllättävä elämys sattui vielä kurssin päätteeksi. Opiston parkkipaikalla eräs eräopasopiskelija heitti mottorikelkalla highsiderin. Rivakan kiihdytyksen jälkeen V-max kelkka lähti heittelehtimään  ja törmäsi sivuttain lumipenkkaan, josta lensi täydet 360 astetta pyörähtäen ojan pohjalle. Onneksi ei käynyt pahasti. No, maaliskuun kelkkakoulutus Luostolla tulee tarpeeseen.

    Tällä kertaa jouduin jättämään kalliokiipeily-kurssin väliin, koska lähdin perjantaina Kuortaneen urheiluopistolle LeKin nuorten yleisurheilijoiden kanssa. Viikonloppu kului mukavasti hyvin käyttäytyvien ja motivoituneiden nuorten kanssa.  Leirin päätteeksi osallistuimme Pohjanmaan avoimiin mestaruuskisoihin ja tuloksina oli hyviä sijoituksia ja lukuisia uusia omia ennätyksiä. Valmennettavani Matias hyppäsi lupaavasti uuden ennätyksensä ja samalla oman ikäluokkansa hallikauden Suomen kärkituloksen. Tästä on hyvä jatkaa, kaverilla on mahdollisuuksia vaikka mihin, jos vaan intoa ja motivaatiota riittää.

    Maanantaina jatkettiin hiihto- ja lumikenkäilykoulutuksen merkeissä Kurssin vetäjänä toimi Petri Kuusela, johon olin tutustunut 1900-luvun lopun it-alan hullujen vuosien aikana. Olimme samaan aikaan Baan Nordicin palveluksessa myyntihommissa. Aikamoinen sattuma, että olemme molemmat päätyneet Eräkarkkuun. Petri jo valmiina eräoppaana ja minä opskelijana. Kurssin aluksi opiskelimme suksien huoltoa. Ulkona vallitseva keli antoi opiskelulle sopivan haastavat puitteet. Suojakelille pito löytyi vasta liistereiden avulla.
   Keskiviikon ohjelmassa oli vajaan 30 kilometrin hiihtolenkki Tampereen länsipuolellä Lamminpäästä Julkujärven kautta Koukkujärvelle ja sieltä takaisin Lamminpäähän. Koukkujärven ruokailutauolle asti hiihto sujui kevyesti, mutta iltapäivällä alkanut räntäsade jäädytti liisterit suksien pohjissa ja loppumatka meni kävelyksi. Retki sujui kuitenkin yllättävän helposti rauhallisesti hiihdellen hyvässä seurassa. Olisin ollut valmis vaikkapa lähtemään heti uudelle kierrokselle, jos vaan sää olisi ollut parempi.
    Torstaina harjoiteltiin vielä lumikenkäilyä opiston lähimaastoissa. Lopuksi kehitettiin pikaisesti ryhmätyönä elämyksellisiä lumikenkäilyohjelmatuotteita. Petri näytti, että liiketoimintakonsultin taidot olivat vielä hallussa.

    Opintovapaani on nyt aikalailla puolivälissä. Täytyy todeta, että kannatti lähteä tähän. Puolen vuoden aikana olen oppinut lukuisia uusia asioita, fyysinen kuntoni on parantunut merkittävästi, olen tavannut monia mielenkiintioisia, hyvin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Olen viettänyt aikaa raikkaassa ulkoilmassa ainakin viisi kertaa enemmän kuin tavallisena vuotena. On ollut huojentavaa huomata, että elämässä on monenlaisia mahdollisuuksia.  Olen jopa oppinut nauttimaan murtomaahiihdosta.